Päivitystä vaikka vaa'alla en ole käynyt. Olen yrittänyt merkata syömiset kuitenkin tänne. Tämän vuoden kuviot alkaa pikkuhiljaa selviämään. Tammikuun aika vielä tosi hektistä, mutta sitten alkaa melkein lomankaltainen aika ennen kuin lähden taas muutaman kuukauden ajaksi työharkkaan.
Olen alkanut harkita kuntosalijäsenyyden hankkimista. En tiedä miksi mutta oman kehon ulkonäkö ei ahdista enää melkein yhtään vaikka mikään ei ole muuttunut, mutta tiedän että kunto on romahtanut siitä ajasta kun jouduin arkisin kulkemaan kaupungin läpi ja käytin samalla yliopiston liikuntatiloja koska olin jo valmiiksi lähettyvillä.
Kuntosalille meno tuntuu silti vaikealta. Mietin mitä siellä osaa tehdä jos aiemmin olen käynyt 3-4 kertaa vuodessa. Jonkinlainen suunnitelma pitäisi rakentaa ja siihen hakea tietoa. Toivotaan että edistyn edes menemään.
다이어트 캘린더 보기, 2022년 01월 20일:
|
1804 kcal
|
지방: 36.17g | 단백질: 107.33g | 탄수화물: 249.13g.
아침 식사: Valio Profeel Proteiinirahka Vadelma, Paulig Kahvi, Kotimaista Rasvaton Maito. 점심 식사: Pintamaustettu Broilerin Fileesuikale (Chili), Tumma Makaroni, Apetina Classic 3%, Miniluumutomaatti, Red Onions, Cucumber, Cucumber, Flora Normaalisuolainen, Vaasan Ruispalat, Saarioinen Kultakalkkuna, Kurkku. 저녁 식사: Rainbow Miniluumutomaatti, Cucumber, Järvikylä Jääsalaatti, Lasagne. 간식/기타: Pirkka Egyptiläinen Vihreä Siemenetön Rypäle, Nescafe Hazelnut Latte . 더보기
|
|